Väriharmonia tarkoittaa värisävyjen pohjasävyn, tummuusasteen ja värikylläisyysasteen samankaltaisuutta keskenään. Värianalyysissä tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kunkin väripaletin sävyillä on sama pohjasävy ja sama vaihteluväli tummuusasteen ja kylläisyysasteen suhteen, ja kunkin paletin sävyt ovat täten harmoniassa keskenään. Näitä sävyjä voi myös huoletta yhdistellä toisiinsa esimerkiksi asukokonaisuuksissa, sillä kunkin väripaletin sävyt sopivat keskenään yhteen. Ihmisellä, joka edustaa tiettyä värivuodenaikaa, on piirteissään (ihon pohjasävy, luonnollinen hiusväri ja silmät) samoja ominaisuuksia kuin väripaletissaankin, jolloin henkilön piirteet muodostavat harmonisen kokonaisuuden hänen väripalettinsa kanssa. Esimerkiksi kevään värit ovat lämpimiä eli keltapohjaisia, kirkkaita, värikylläisiä sävyjä, jotka ovat verrattain vaaleita. Näitä samoja ominaisuuksia on myös kevätihmisen piirteissä. Alla oleva kuva minusta kevään väripaletin kanssa toimii havainnollistavana esimerkkinä tästä.
Syksyihmisen sävyt ovat myös lämpimiä mutta pehmeitä ja murrettuja sävyjä, joiden tummuusaste vaihtelee vaaleasta tummaan. Koru- ja asustemetalleista lämpimien värien kanssa harmoniassa on keltakulta. Syksyn, lämpimän syksyn ja lämpimän kevään hieman murretumpiin sävyihin sopivat lisäksi myös esimerkiksi pronssi ja messinki. Alla oleva kuva havainnollistaa lämpimien korumetallien väriharmoniaa lämpimien sävyjen kanssa.
Kesän sävyt ovat viileitä eli sinipohjaisia, pehmeitä ja murrettuja sävyjä, jotka ovat kevään sävyjen tapaan verrattain vaaleita. Kesäihmisten parhaat koru- ja asustemetallit ovat hopea, antiikkihopea ja tina. Sen sijaan talven värit ovat viileitä ja kirkkaita ja niiden tummuusaste vaihtelee vaaleasta tummaan. Talvi-ihmisille koru- ja asustemetalleista sopivat parhaiten hopea, valkokulta ja platina. Viileille kesille ja viileille talville sopivat parhaiten hopea, valkokulta tai tina. Alla oleva kuva havainnollistaa viileiden korumetallien väriharmoniaa viileiden sävyjen kanssa.
Kun sävyt ovat harmoniassa henkilön piirteiden kanssa, värit eivät vie kaikkea huomiota itseensä eikä toisaalta ihminenkään vie huomiota väreiltä tai huku niihin. Näiden sijaan henkilön kanssa harmoniassa olevat värisävyt nähdään samaan aikaan, tasavertaisesti, henkilön itsensä kanssa. Nämä sävyt tuovat piirteet kauniisti esiin raikastaen kokonaisilmettä, korostaen silmiä ja tasoittaen ihonsävyä sekä häivyttäen varjoja ja juonteiden näkyvyyttä.
Väriharmonia voidaan havaita niin kohtaamisissa kasvokkain kuin esimerkiksi kuvistakin. Jos haluat saada selville omien piirteidesi kanssa harmoniassa olevat värisävyt, jotka sopivat myös keskenään yhteen, tutustu palveluihimme täällä. Lisää esimerkkejä väriharmoniasta löydät Colourful Harmonyn Instagram-tililtä.